Ilolla olemme myös ottaneet vastaan huomionosoitukset uudesta sivustosta. Näihin kuuluvat Skift.comin valinnan yhdeksi maailman parhaiten suunnitteluista matkailusivustoista sekä Grand One -kunniamaininnat parhaasta designista ja innovatiivisimmasta teknologian käytöstä (Ruskavahti).
Viimeisen 12 kuukauden aikana Visitfinland.comissa on vieraillut 1,8 miljoonaa mittaroitua kävijää. Puhumme mittaroiduista kävijöistä, koska tiedämme datan perusteella, että 30-40 % kävijöistä hylkää kaikki evästeet emmekä saa heistä tilastoja.
Päivittäiset kävijämäärät ovat nousseen vuoden aikana noin 1 500- 2 000 päivittäisestä kävijästä 3 000-4 000 päivittäiseen kävijään. Eniten kävijöitä on tullut Yhdysvalloista – osittain siellä suuren näkyvyyden nyt keväällä saaneen Find your inner Finn -kampanjan vuoksi. Seuraavaksi eniten liikennettä on tullut Saksasta, Suomesta, Isosta-Britanniasta, Italiasta, Ruotsista, Espanjasta ja Ranskasta.
Tärkein liikenteenlähde on orgaaninen hakukoneliikenne, joka on lähes poikkeuksetta suurin liikenteentuoja ympäri vuoden. Visitfinland.comista ulospäin johtaneita klikkejä (outbound clicks) on viimeisen 12 kuukauden aikana ollut 120 000 kappaletta. Se on tärkein konversiomittarimme. Tänä kalenterivuonna konversiotavoitteemme on 7 % kaikista sessioista.
Viime vuoden aikana olemme saaneet kiitettävästi palautetta sivuston kansainvälisiltä kävijöiltä ja suomalaisilta matkailualan toimijoilta. Seuraamme jatkuvasti analytiikkadataa ja pyrimme reagoimaan sekä palautteeseen että datan antamiin signaaleihin pitkäjänteisillä ratkaisuilla unohtamatta sivuston tärkeintä tiennäyttäjää: sen konseptia.
Visitfinland.comin perimmäinen tarkoitus on inspiroida ja vakuuttaa kansainvälinen matkailija tulemaan Suomeen. Kilpailu kuluttajien huomiosta on kovaa ja resurssimme ovat rajalliset, joten meidän on varmistettava, että teemme KPI-mittareihin perustuvia, tuloksellisia ja kansainvälisesti korkealaatuisia ratkaisuja.
Viimeisen vuoden aikana olemme parantaneet mm. sivuston latausaikaa, etusivua ja tuotehakukategorioita. Työtä on tehty myös bugien ja virheiden korjausten parissa, jotta kävijäkokemus olisi mahdollisimman hyvä. Teknisten parannusten lisäksi olemme luoneet uutta hakukoneoptimoitua sisältöä artikkeleista kuratoituihin reitteihin. Uudet artikkelit Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista parhaisiin ravintoloihin ovatkin jo nousseet luetuimpien revontuli- ja sauna-artikkeleiden rinnalle. Hakukoneoptimoitu sisältö on tekemisemme ytimessä, koska näin varmistamme orgaanisen hakuliikenteen korkean määrän jatkossa. On myös tärkeää, että kaikki markkinoinnin tekeminen puhaltaa samaan suuntaan ja työskentelemme läheisesti VF:n some-kanavien sekä PR-tiimin kanssa keskeisten viestien läpimenon varmistamiseksi.
Meiltä kysytään usein miten uudessa VF.comissa saa näkyvyyttä. Yrityksille olennaisin sivu on All things to do -tuotesivumme, johon kaikki DataHubissa julkaistut tuotteet tulevat näkyville. Kun julkaisimme uuden sivuston viime vuonna, englanninkielisiä DataHub-tuotteita oli alle 1 000 kpl. Nyt niitä on lähes 6 000. Tuotekorttisivuja on katseltu viimeisen 12 kuukauden aikana yli 300 000 kertaa. Käännettyjen tuotekorttien määrä on pienempi ja niitä näkisimme mielellämme enemmän.
Paras tapa tulla esille tuotekoontisivulla on otsikoida tuote DataHubissa selkeästi ja tärkeintä hakusanaa käyttäen. Käytä myös korkealaatuisia kuvia. Jos tuote on kanoottiretki Saimaalla, kannattaa otsikossa käyttää sanaa "canoe" eikä esimerkiksi "Best water excursion of your life." Näin käyttäjä löytää tuotteen VF.comin tuotesivun oman hakukentän kautta hakiessaan sanalla "canoe." Jos kanootti-sanaa ei ole mainittu otsikossa tai tekstissä, ei tuote näy vastaavassa sanahaussa.
Samaan tapaan kannattaa kiinnittää huomiota DataHubissa käytettäviin tuotekategorioihin ja käyttää vain niitä, jotka oikeasti liittyvät palveluun. Jos tuote ei ole aidosti esimerkiksi ruskaretki, emme suosittele käyttämään ruskakategoriaa. Käytämme DataHubin kategorioita taustalla VF.comin tuotesivulla ja, jos tuote on linkitetty epäoleellisiin tai liian moniin kategorioihin, ei hakutulos ole käyttäjäystävällinen.
Yritykset ja alueet voivat saada näkyvyyttä myös mm. artikkeleissa ja kuratoiduissa reiteissä. Pääsääntöisesti näkyvyys tulee aina DataHub-tuotekorttinostojen kautta, kuten tuotesivulla ja reiteissä. Jossain tapauksissa teemme linkkauksia yritysten sivuille myös tekstissä, kuten artikkeleissa. Tuotekorttinostoissa etusijalla ovat STF-merkin saaneet toimijat. Visit Finland tekee valinnat kaikista nostoista sisäisesti, mutta meille voi ehdottaa mielenkiintoisia toimijoita esimerkiksi Howspacen sisäisessä Suuralueet-ryhmässä tai sähköpostitse.
Visitfinland.comissa tapahtuu paljon tänä vuonna. Tällä hetkellä käynnissä on monta mielenkiintoista kampanjaa, jotka tuovat sivustolle paljon liikennettä – suurimpana niistä on imagokampanjamme Find your inner Finn. Jatkuvassa tekemisessä keskitymme tuottamaan sisältöä tärkeimpiin sisältösarjoihimme (must-win-battle) yhdessä sosiaalisen median kanavien kanssa. Lisäksi saamme pian uuden tarinankerronnallisen formaatin, jolla pyrimme entistäkin paremmin inspiroimaan kävijöitä ja sitouttamaan heitä sisältöihimme (scrollytelling). Tämä tukee yhtä vuoden tärkeimmistä KPI-mittareista eli vuorovaikutusprosenttia. Myös muu tekninen kehitys ja nykyisten elementtien parannus jatkuu ja tulemme tekemään käyttäjälähtöisiä parannuksia mm. tuotekoontisivulle.