Yleisiä kommentteja, joita kuulemme sertifiointia pohtivien pienten matkailuyrittäjien sanovan ovat:
Samaan aikaan suuri osa STF-merkin saavuttaneista on juurikin pieniä matkailuyrityksiä. Heidän STF-merkin hakemuksia käsiteltäessä olemmekin panneet merkille, että etenkin pienet yritykset tekevät vastuullisuustyötä suurella sydämellä ja niistä syntyvät ne kauneimmat kestävyyden teot!
Suurin osa matkailualan yrityksistä Suomessa on mikroyrityksiä, joissa on alle 10 työntekijää. Silloin on selvää, että samat henkilöt ovat vastuussa useista eri toiminnoista yrityksessä, eikä ole mahdollista palkata erillistä kestävän matkailun asiantuntijaa. Työ on siis tehtävä itse, ja helposti tuntuu, että työ kuormittaa kiireistä arkea entisestään. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun kestävien toimintamallien omaksuminen otetaan osaksi normaalia liiketoiminnan kehitystä.
Mitä jos suurin osa itse työstä on jo tehty, mutta vastuullisuus ei näy ulospäin, koska sitä ei ole systemaattisesti edistetty eikä mihinkään kirjattu? Sertifiointiprosessin avulla dokumentointi ja jatkuva kehittäminen tulevat osaksi arkea. Sertifikaattien tarjoaman prosessin kautta vastuullisuustyöstä tulee automatisoitua, läpinäkyvää ja uskottavaa. Toisin sanoen, raskaalta kuulostava prosessi saattaakin helpottaa arkea ja tuo parhaimmillaan kustannussäästöjä esimerkiksi veden- ja energiakulutuksen sekä ruokahävikin vähentyessä!
Pienyrityksille on toimialasta riippuen tarjolla useita eri sertifikaatteja, kuten esimerkiksi Biosphere, ECEAT Suomi, Green Activities, HI-Quality & Sustainability, EU-ympäristömerkki, Roope Satama ja Travelife for Tour Operators.
Adventure Apes (Green Key):
Usein yritykset pelkäävät, että sertifikaatin hankkiminen on kallista, monimutkaista ja vaikeata - se ei todellakaan ole sitä. Pienyritys pystyy helposti sen tekemään, sillä yllättäen huomaamme, että me Suomessa toimimme jo melko lailla vastuullisesti. Yksi haaste onkin, että me emme ole dokumentoineet tekemistämme, vaikka toimimme vastuullisuuden näkökulmasta jo oikein. Meille sertifikaatin saaminen ja STF-merkki ovat tuoneet selkeitä hyötyjä ja onnistumisia mm. siten, että meidät on valittu palveluntuottajaksi näillä perustein.
Osalla sertifikaateista hinta muodostuu liikevaihtoon perustuen, osalla yrityksen kokoon suhteutettuna ja osassa on kiinteä vuosimaksu. Edullisimmillaan sertifikaattien vuosimaksut ovat noin 150-550 euroa vuodessa. Lisäksi kustannuksia saattaa tulla jäsenyydestä, hakemuksen käsittelystä ja auditoinnista, mutta toisaalta mikro- ja PK-yritykset saavat sertifikaateista usein alennuksia.
Moni matkailuyritys on osoittanut meille toiveen, että saisivat tukea vastuullisuustyön aloittamiseen ja toimenpiteiden priorisoimiseen, ja samalla halutaan varmistaa, että työ kattaa kansainväliset odotukset. Myös tähän sertifikaatit tarjoavat ratkaisun, sillä sertifikaatin hinta sisältää mm. henkilökohtaisen tuen, kansainvälisen standardin mukaisen kriteeristön, systemaattisen ja käytännönläheisen toimintamallin kestävän matkailun kehittämiseen ja seurantaan. Monet sertifikaatit tarjoavat myös lisänäkyvyyttä omissa kanavissaan ja viestivät merkin saaneista kohteista.
Kuralan Kartanotila (EU-ympäristömerkki):
Mielestäni on erittäin hyvä ja olennainen asia, että STF-merkkiin vaaditaan erillinen sertifiointi. STF-merkki on enemmän markkinointi/viestintäohjelma ja sertifikaatit huolehtivat sitten substanssipuolesta. STF-ohjelmassa on onneksi iso joukko sertifikaatteja valittavana ja uskon, että kaikille löytyy sopiva vaihtoehto. Meilläkin hinta oli merkittävä tekijä sertifikaattia valittaessa. EU-ympäristömerkkiä en pidä ollenkaan kalliina. Meillä oli moni asia valmiiksi sertifikaatin vaatimalla tasolla ja iso osa muutoksista liittyi viestimiseen, johon koen, että saimme sertifiointiprosessin myötä hyvin tukea.
Global Sustainable Tourism Council (GSTC) on riippumaton organisaatio, joka asettaa kansainvälisen standardin ja tason sertifikaateille. Kuten GSTC:n toimitusjohtaja Randy Durband sanoo, sertifikaatti on lähtötaso kestävälle kehitykselle ja toiminnoille. Ei se maali, jonka jälkeen ei tehtäisi mitään.
STF-ohjelmaan on otettu sertifiointi yhdeksi kriteeriksi nimenomaan sen vuoksi, että ne auditoidaan kolmannen tahon toimesta ja se tuo kansainvälisen matkailukentän vaatimaa uskottavuutta. Visit Finlandilla ei ole mahdollisuutta käydä tarkistamassa paikan päällä jokaisen yrityksen vastuullisuustekoja, mutta sertifikaattien asiantuntevilla edustajilla on. Monet STF-ohjelmaan hyväksytyistä sertifikaateista ovat GSTC:n tunnustamia, joten niiden taustalla on kansainvälisesti hyväksytty kriteeristö ja myös matkanjärjestäjät arvostavat.
Alku on usein se vaikein. Mistä tietää, mikä sertifiointi sopii juuri meidän yritykselle? Tässä muutamia vinkkejä, jotka auttavat vauhtiin pääsemisessä:
Visit Finland vastaa suureen tiedontarpeeseen sertifikaateista järjestämällä vuoden 2021 aikana webinaarisarjan osana suuralueyhteistyötä, jonka ”jaksoissa” eri sertifikaatit esittäytyvät toimialoittain:
Uutiskirjeistä löydät jatkossa tarkemmat ajat kevään ja syksyn aikana pidettäviin webinaareihin! Näitä odotellessa voit tutustua aiempiin tallenteisiin, jotka niin ikään löytyvät kestävän matkailun e-oppaasta.