Matkailijamittari: Ulkomaiset matkailijat käyttivät suomessa 376 miljoonaa euroa maaliskuussa 2024
Vapaa-ajanmatkojen mediaanikesto nousi maaliskuussa viiteen yöhön viime vuoden maaliskuun neljästä yöstä. Yöpymisen sisältäneistä vapaa-ajanmatkoista 16 prosenttia oli valmismatkoja. Maaliskuussa päättyneiden matkojen varaukset oli tehty keskimäärin 2,4 kuukautta ennen matkan alkua (vuosi sitten 2,1 kk aiemmin). Tiedot löytyvät Visit Finlandin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa kehittämästä uudesta Matkailijamittari-kuukausitilastosta.
Ulkomaiset matkailijat käyttivät maaliskuussa Suomessa yhteensä 376 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuoden maaliskuuhun nähden oli 104 miljoonaa (maaliskuussa 2023 Suomessa käytettiin rahaa 272 miljoonaa). Matkaa kohden laskettuna summa oli 921 euroa ja matkapäivää kohden 95 euroa. Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa muodostuu majoituksesta, ravintoloista ja kahviloista, polttoaineesta, liikkumisesta, kulttuurista, urheilusta ja virkistyksestä sekä ostoksista ja muista menoista. Rahankäyttöön ei sisälly meno- ja paluumatkan lento- ja laivalippuihin käytettyä rahaa.
Maaliskuussa päättyneiden matkojen yhteenlaskettu hiilijalanjälki oli noin 177 000 tonnia hiilidioksidia (CO2), eli matkakohtainen hiilijalanjälki oli 434 kg CO2. Lentomatkojen keskimääräinen hiilijalanjälki oli 531 kg ja laivamatkojen 246 kg CO2. Hiilijalanjäljessä on huomioitu meno- ja paluumatkasta, Suomessa liikkumisesta sekä majoituksesta ja aterioista aiheutuneet päästöt.

Matkailijamittari: Keskeiset mittarit maaliskuussa 2024
Huhti-maaliskuussa 4,8 miljoona matkaa ja 3,9 miljardia euroa
Ulkomaiset matkailijat tekivät viimeisen 12 kuukauden aikana yhteensä 4,8 miljoonaa (huhtikuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisenä aikana päättynyttä) matkaa Suomeen. Matkoista yön yli matkoja oli noin 90 prosenttia. Vapaa-ajan matkailijoiden osuus oli 73 prosenttia ja työmatkailijoiden 27 prosenttia.
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö huhti-maaliskuussa oli 3,9 miljardia euroa, eli keskimäärin 325 miljoonaa euroa kuukaudessa.
Jakson aikana matkailijat käyttivät keskimäärin 815 euroa per matka ja 74 euroa per päivä.
Faktat
- Matkailijamittari on Visit Finlandin tuottama uusi kuukausitilasto. Tiedonkeruu alkoi maaliskuussa 2023.
- Päätuloksiin voi tutustua myös visuaalisella ja dynaamisella raportilla Matkailijamittari - Visit Finland.
- Tilastokeskus palkitsi Matkailijamittarin vaikuttavuudesta.
- Tutkimuksen kohdejoukon muodostavat ulkomailla asuvat matkailijat, jotka matkustivat Suomeen. Kohdejoukkoon eivät sisälly niin sanotut transit- eli vaihtomatkustajat.
- Tilastokeskus vastaa tutkimuksen otannan suunnittelusta ja tutkimusaineiston tuottamisesta.
- Tutkimusyritykset TAK Oy ja Norstat Oy vastaavat satamissa ja lentokentillä tehtävästä tiedonkeruusta.
- Maaliskuussa 2024 haastatteluja tehtiin Helsinki-Vantaan, Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla sekä Helsingin satamissa.
- Huhtikuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisen ajan kattava aineisto muodostuu 7757:sta ja maaliskuun 2024 aineisto 498:sta kohdejoukkoon kuuluvan henkilön haastattelusta.
- Matkamäärän virhemarginaali oli huhti-maaliskuussa noin 2 prosenttia ja maaliskuussa 2024 noin 11 prosenttia suuntaansa.
- Tilastointiprosessia on kehitetty ensimmäisten kuukausien aikana, minkä vuoksi lukuihin on tehty muutamia tarkennuksia jälkikäteen.
- Tulokset julkaistaan tietokantatauluina Visit Finlandin Tilastopalvelu Rudolfissa sekä avoimena datana Matkailu ja turismi - Kategoriat avoindata.fi