Siirry sisältöön
Uutinen 18.01.2024

Lufthansan Oulun ja Münchenin suorista lentoyhteyksistä ympärivuotisia

Kuva: Markus Issakainen

Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa käynnistää suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä myös tulevalle kesäkaudelle. Lisäksi talvikauden lennot jatkuvat ensi talvena, ja täten historiallisesta lentoreitistä tulee ympärivuotinen. Kyseessä on Pohjois-Suomen ainoa ympärivuotinen kansainvälinen lentoyhteys.

Edestakaiset reittilennot operoidaan kesäkaudella tiistaisin ja lauantaisin 31. maaliskuuta alkaen. Talvikauden lennot operoidaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin maaliskuun loppuun asti sekä jälleen 30. lokakuuta alkaen. Lentoreitti Oulun ja Münchenin välillä avattiin 16. joulukuuta 2023, joten reitti on ollut toiminnassa kuukauden ajan. Uuden lentoyhteyden vastaanotto on ollut positiivinen.

– Lufthansan ympärivuotinen yhteys Ouluun avaa monia mahdollisuuksia kehittää alueen matkailua ja löytää uusia kohderyhmiä alueen matkailun kehittämiseen ympärivuotisesti, Visit Finlandin Keski-Euroopan markkinavastaava Jyrki Oksanen toteaa.

Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo myös lentoreitin jatkumisen olevan merkittävä askel koko Oulun alueen matkailulle.

–Ympärivuotinen, suora kolmen tunnin yhteys Münchenistä Ouluun tuo uutta positiivista virettä ja kasvua Oulun alueen kansainväliseen matkailuun. Saksalaisia matkailijoita on edellisvuosina vieraillut Oulussa toiseksi eniten heti Norjasta saapuneiden matkailijoiden jälkeen, kun mitataan kansainvälisten matkailijoiden määrää, mutta ympärivuotisen lentoyhteyden myötä Saksa ohittanee Norjan lähtöalueena. Reitin jatkuminen mahdollistaa myös monipuolisen yhteistyön saksalaisten matkanjärjestäjien kanssa.

Münchenin lentoasema, Franz Josef Straußin lentoasema on Saksan toiseksi suurin ja Euroopan seitsemänneksi suurin lentoasema, josta on hyvät jatkolentoyhteydet ympäri maailmaa niin liikematkustajille kuin vapaa-ajan matkailijoille. Kesäkaudeksi Oulu–München -lentoreitin aikataulu muuttuu talven aikatauluun verrattuna yhdellä päivällä, jotta matkustajille voidaan tarjota mahdollisimman kattavat jatkoyhteydet Münchenin lentoaseman kautta.