Siirry sisältöön
Uutinen 23.05.2024

Akatemiavalmentajat peräänkuuluttavat yhteistyön tiivistämistä matkailualueiden ja yritysten osaamisen kehittämiseksi

Kuva: Seppo Rinta-Kauppila

Visit Finland Akatemian valmentajien verkosto kokoontui Visit Finlandin kutsumana 20.5. Helsinkiin kuulemaan ja keskustelemaan matkailun kehittämisestä Suomessa. Valmentajilla on laajasti erikoistunutta osaamista matkailun kehittämiseksi. Verkosto toi esiin tarpeen tehdä yhteistyötä paitsi Visit Finland Akatemian kesken, myös alueiden ja rahoittajien välillä, jotta se voisi parhaiten tukea suomalaisia yrityksiä ja matkailualueita kansainvälistymisessä ja yritysten osaamisen kehittämisessä.

Keskustelussa digiloikan ABC-koulutuskokonaisuutta matkailuyrityksille vetävä Hanna Lak toi esiin huolensa suomalaisten yritysten globaalista kilpailukyvystä digikehittämisessä, kun yritykset varsinkin kasvavilla elämyspalveluiden jakelumarkkinoilla ovat hyvin pieniä ja kansainvälisten digikehittämishankkeiden mittaluokka liikkuu täysin eri sarjassa.

Toisaalta useampi valmentaja mainitsi, että Suomessa on vielä paljon yrityksiä, joiden tulee kehittää perusosaamista, kuten asiakaslähtöistä tuotekehitystä ja hinnoittelua. Perustan pitää olla kunnossa esimerkiksi matkapakettien kehittämiseksi ja myymiseksi tai saavutettavuuden parantamiseksi.

– Liikenneyhteyksien parantamiseksi tarvittavien avausten tekemiseksi tarvitaan vielä paljon kehittämistä matkakohteiden elämyksiin ja majoitukseen. Tuotteen pitää olla ensin kunnossa, kiteytti alueorganisaatioita alueellisen saavutettavuuden kehittämisessä valmentava Timo Rissanen.

Useissa puheenvuoroissa tuli esille, että matkailijan näkökulmasta saumattomat matkaketjut yli alue- ja yritysrajojen ovat edellytys laadukkaalle palvelulle. Moni koki, että Akatemia voi palvella alueita paremmin, kun se tekee koulutuksia tai kokonaisuuksia yhteistyössä kollegavalmentajien kanssa, kunkin ydinosaamista hyödyntäen. Suomen matkailun edistämiseksi tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä niin Akatemiaverkoston kuin esimerkiksi kuntien ja rahoittajatahojen välillä.

– Hankkeissa tulee paljon hyviä ideoita, mutta tekeminen usein loppuu rahoituksen päättymiseen. Kaipaisin enemmän yhdessä tekemistä ja konkreettisia tuloksia, summasi kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -valmennuksia luotsaava Helena Egan.

Akatemiaverkosto kouluttaa matkailualueita ja -yrityksiä lukuisissa aiheissa

Visit Finland Akatemian tarkoituksena on tukea matkailualueita ja yritysryhmiä kansainvälistymisessä kouluttamalla niitä oman osaamisen kasvattamiseksi. Valmennusverkostossa toimii tällä hetkellä 58 ansioitunutta, eri matkailun kehittämisen osa-alueen kansainvälistäkin osaamista kartuttanutta akatemiavalmentajaa.

Tapaamisessa oli mukana valmentajia laajalla osaamisella aina tiedolla johtamisesta onnellisuuden tuotteistamiseen ja tarinallistamiseen. Uusimpina valmennusaiheina on tulossa muun muassa yritysten hankevalmistelu ja -rahoitukset.

– Viime vuonna valmennuksia tilattiin eniten aiheista, jotka koskivat matkailun kestävyyttä, digitaalisuutta ja tuotteistamista. Valmentajamme saivat erinomaisia arvosteluja, ja huimat 98 prosenttia osallistujista suosittelisi valmennuksia muille yrittäjille, iloitsee Akatemiavalmennusverkoston vetäjä, Visit Finlandin Kaisu Mäkelä.

Visit Finland Akatemia -verkosto on perustettu vuonna 2016. Vuonna 2023 verkosto järjesti 217 valmennusta, joihin osallistui runsaat 2800 matkailutoimijaa.

Tilaa valmennuksia yritysryhmille ja alueorganisaatioille