Finland Convention Bureau esittelee kansainvälisessä Finnish Congress Heroes -kampanjassaan tutkijoita ja tieteentekijöitä, jotka ovat isännöineet oman alansa kansainvälistä kongressia Suomessa tänä vuonna. Kampanjalla viestitään myös siitä, että Suomi on turvallinen ja luotettava kohde kongresseille ja yritystapahtumille – täällä tehdään se, mitä luvataan.
FCB haluaa syksyn Finnish Congress Heroes -kampanjallaan kiittää kaikkia niitä toimijoita, jotka ovat avainroolissa kansainvälisten kongressien tuomisessa Suomeen. Kampanjassa esitellään kolme inspiroivaa tarinaa suomalaisista kongressijärjestäjistä ja kongressien yhteiskunnallisista vaikutuksista. Näiden oman alansa asiantuntijoiden tarinoita on tuotu esiin FCB:n verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa syksyn aikana. Tarinat kertovat kongressijärjestäjien sinnikkäästä työstä korkeatasoisen tieteellisen ohjelman ja ikimuistoisten elämysten luomisessa omissa kaupungeissaan ja yliopistoissaan. Kongressijärjestäjillä on myös tärkeä rooli suomalaisen tapahtumatoimialan edistäjänä: kongressit luovat työpaikkoja ja ne voivat edistää alan kestävää kasvua sekä edesauttaa osaajien houkuttelussa.
Kongressien järjestäminen on yliopistoille, järjestöille ja seuroille keino edistää tieteentekemistä ja tiedonvaihtoa sekä luoda yhteisöllisyyttä ja rahoittaa toimintaa. Ilman yliopistoja ja aktiivisia tiedeyhteisöjä kongressitoiminta Suomessa olisi vähäistä. Kongressit tuovat asiantuntijat ja samasta asiasta kiinnostuneet samaan paikkaan: niissä tavataan kollegoita, verkostoidutaan ja jaetaan tutkimustietoa.
Suomi on jo pitkään sijoittunut maailman 20 suosituimman kongressimaan joukkoon. Meidät tunnetaan toimivana kongressimaana, jossa on erinomaista tapahtumaosaamista ja vakaa infrastruktuuri. Monilla tieteenaloilla tehtävä huippututkimus ja maine tehokkaana ja luotettavana kongressijärjestäjänä ovat nostaneet Suomen kongressikohteiden kärkikastiin vuosi toisensa jälkeen.
Antti Punkka, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja EURO 2022, varapuheenjohtaja Suomen Operaatiotutkimusseura FORS ry
– Suomella on hyvä maine tapahtumajärjestäjänä. Asiat hoituvat luotettavasti ja ajoissa, vaikka matkan varrella tulisikin yllätyksiä. Kongressi ylitti kaikki odotuksemme ja saimme osallistujilta hyvää palautetta. Kongressiin osallistui noin 1900 vierasta, jotka inspiroituivat kohtaamisista ja verkostoitumisesta yli kahden vuoden virtuaalikongressien ajanjakson jälkeen. Sää oli mitä mainioin ja tunnelma oli rento. Suomi ja Espoo näyttivät parhaita puoliaan, ja moni osallistuja pohtii nyt varmasti Aalto-yliopistoa mahdollisena jatko-opiskelu- tai työpaikkana.
Jari Hyttinen, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja CinC 2022, professori, Tampereen yliopisto
– Halusimme tarjota kongressin osallistujille korkeatasoisen tieteellisen ohjelman, tilaisuuden verkostoitua kollegojen kanssa ja mahdollisuuden nähdä ja kokea jotakin uutta ja mielenkiintoista. Suomessa tehdään maailmanluokan tutkimusta ja menestyksekkään konferenssin järjestäminen edellyttää, että paikallinen järjestäjä tuntee aiheen ja siihen liittyvät yksityiskohdat sekä kansainvälisesti tunnetut puhujat. Kongressin saamiseen vaikuttivat juuri nämä syyt: meillä on vahvaa tieteellistä osaamista ja näyttöä kansainvälisten tapahtumien järjestämisestä.
Professori Anne Koivisto, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja NMCC 2022
– Suomi haluaa olla aktiivinen toimija globaalissa tiedeyhteisössä, tarjota asiantuntemusta ja auttaa ratkaisemaan ongelmia. Suomessa on runsaasti huippuosaamista ja meillä tehdään vaikuttavaa tieteellistä tutkimusta. Kuopiossa on korkeatasoinen muistihäiriöiden tutkimuskeskus. Tämä auttaa meitä esittelemään paikallista ja valtakunnallista osaamista muille alamme asiantuntijoille. Onnistuneen kongressin jälkeen uskon, että maineemme on entistä parempi – tämä helpottaa jatkossa yhteistyötä muiden kansainvälisten tutkimusryhmien ja muistiklinikoiden kanssa.