Intian miljoonakaupungeista leirikouluja Suomeen
Matkan tavoitteena on esitellä suomalaisia vierailukohteita ja leirikouluohjelmia koulujen rehtoreille, jotka päättävät mihin heidän arvostettujen yksityiskoulujensa leirikoulumatkat jatkossa suuntautuvat. Muutama intialainen koululaisryhmä ehti jo viettää leirikouluaan Suomessa ennen koronapandemiaa.
– Suomen PISA-menestys on houkutellut Intiasta koulutusalan ammattilaisia tutustumismatkoille jo vuosia. Suomessa vellovasta koulutuskeskustelusta huolimatta kansainvälinen kiinnostus koulutusmatkailua kohtaan on yhä runsasta. Kilpailu koulutusmatkakohteiden välillä on kuitenkin kovaa, joten tarjottavan ohjelman täytyy olla tarpeeksi houkutteleva. Varakkaiden intialaisperheiden lapset ovat jo nuorina tottuneet matkustamaan ja nähneet paljon maailmaa, Visit Finlandin koulutusmatkailusta vastaava Päivi Antila kertoo.

Intialaisia matkanjärjestäjiä Tampereella 2018. Kuva: Visit Finland
Potkukelkkailua, poroja ja kouluvierailuja
Suomi on suurimmalle osalle intialaisista vielä verrattain tuntematon kohde, joten tutustumisvierailut ovat tärkeitä. Matkan aikana Delhin ja Mumbain metropoleista tulevat rehtorit testaavat samoja ohjelmia, joita jatkossa tarjotaan heidän koulujensa oppilasryhmille.
Lahden seudulla rehtorit pääsevät hiihtomuseon lisäksi muun muassa Vierumäen urheiluopistolle, Tampereella ohjelmassa on kävelykierros Tampereen keskustassa, vierailu Vapriikissa sekä vauhdikasta ajanviettoa Varalan urheiluopiston opiskelijoiden kanssa. Oulun seudulla ja Meri-Lapissa luvassa on leipien leipomista Rantsilan tilalla, potkukelkkailua meren jäällä ja vierailu Arkadian porotilalla. Odotetuimpia hetkiä jokaisella paikkakunnalla lienevät kuitenkin kouluvierailut.
– Yleensä intialaiset, kuten muutkin aasialaiset koulutusmatkailijat, arvostavat eniten vuorovaikutusta suomalaisten oppilaiden ja opettajien kanssa. Suomalaiskouluissa hierarkia on kansainvälisesti verrattuna matala ja oppilaat ovat "lähellä" opettajia. Suomalaiskoulut ovat myös verrattain pieniä ja usein lähellä kotia, jolloin oppilaat kulkevat kouluun yksin kävellen tai pyörällä, joskus jopa suksilla tai potkukelkalla! Tämä poikkeaa useimmista Aasian metropoleista ja ihastuttaa vierailijoita, Antila kertoo.
Intialaisten rehtoreiden tutustumismatkan järjestävät Visit Finland, Seikkailuapinat ja Saaga Travel yhteistyössä alueorganisaatioiden kanssa.

Kuva: Visit Tampere / Marko Kallio
Lisätietoja medialle:
Päivi Antila, Regional Partnership Manager
Visit Finland | Business Finland
paivi.antila (at) businessfinland.fi 040 747 8418
Heli Hemgård, Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi 040 901 5219