Kansainvälisen matkailijoiden tavoittaminen ja tehokas asiakashankinta edellyttää suomalaisten matkailukohteiden ja -tuotteiden löytymisen monikanavaisesti oikeista digitaalisista kanavista. Majoitustuotteiden osalta varausjärjestelmät, kanavahallinta sekä jakelukanavat ovat olleet edistyksellisempiä, ja suomalainen majoitusinventaari onkin hyvin digitalisoitunut sekä ostettavissa kansainvälisissä jakelukanavissa. Matkailukohteen kiinnostavuuden ja kysynnän luomisen kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että myös käyntikohteet, elämykset ja aktiviteetit ovat löydettävissä ja ostettavissa oikeissa digitaalisissa kanavissa.
Visit Finlandin Digitaaliset Jakelukanavat-oppaassa esitellään kansainvälisiä jakelukanavia, näistä merkittävimpiä elämysten ja aktiviteettien osalta ovat Google, Tripadvisor, Viator sekä GetYourGuide. Isot kansainväliset OTA-kanavat mahdollistavat kansainväliselle matkustajalle sujuvan matkan suunnittelun ja varaamisen, mutta OTA-kanavat toimivat myös katalogina ja esittelevät matkaa suunnitteleville kohteen tarjontaa. Kohteen kiinnostavuuden kannalta onkin erittäin tärkeää, että OTA-kanavissa on löydettävissä ja ostettavissa kohteen majoitustarjonnan lisäksi myös elämykset ja aktiviteetit.
Elämysten ja aktiviteettien digitaalisessa jakelussa on äskettäin tapahtunut uutta kehitystä - suomalainen Johku ja Tripadvisorin omistama Bókun ovat aloittaneet yhteistyön. Tämä on erittäin tervetullut uutinen matkailutoimijoille ja avaa uusia mahdollisuuksia sekä tuotteiden ristiin myyntiin, että kansainvälisten jakelukanavien hyödyntämiseen. Visit Finland järjestää online-klinikan, jossa perehdytään Johku ja Bókun -kumppanuuteen. Tule mukaan kuulemaan, mitä mahdollisuuksia tämä avaa kohteellesi ja yrityksellesi kansainvälisen kasvun vauhdittamiseen.
Ilmoittaudu klinikkaan