Vaikka New Nordic Food on noussut käsitteeksi, niin ruotsalaiset lihapullat dominoivat kansainvälisiä nettikeskusteluja koskien pohjoismaista ruokaa. Mielikuvien muuttaminen on vaikea ja pitkäkestoinen työ, mutta se on tärkeää muuttuvassa maailmassa ja uusien arvojen noustessa valtaan. Vastuullisuus on arvo, joka selkeästi kasvaa ja vaikuttaa myös ruokavalintoihin.
Huolimatta siitä, että Pohjoismaiden tunnetuimmat ruokalajit some-keskusteluissa olivat (Ikean) lihapullat ja perunamuusi, niin yhteispohjoismaisessa Nordic Food in Tourism-hankkeen tutkimuksessa nousivat onneksi kärkeen myös lohi, kala ja karpalot.
Mikä on ilahduttavaa, pohjoismaisella ruolla on vahva assosiaatio pohjoismaiseen kestävään elämäntyyliin.
Pohjoismainen ruoka osoittautui usein synonyymiksi hyvään terveyteen ja hyvinvointiin ja liitettiin myös korkeaan laatuun ja raaka-aineisiin, jotka tulevat puhtaasta ympäristöstä. Nyt siis löytyi jo jotakin sellaista, jota toivoisimme kuulevamme! Mutta olisiko tärkeintä kuitenkin, missä ja miten ruoka on tuotettu, miten sitä tarjoava yritys toimii ja mitä sitä syövä asiakas tuntee kokemuksensa jälkeen? Minkälaisen mielikuvan haluaisimme matkailijoille antaa suomalaisesta ruoasta?
Ruoka on erottamaton osa matkakokemusta riippumatta siitä, ovatko ruoka tai ruokaelämykset matkan päätarkoitus. Matkoilla ruoan rooli on usein paljon suurempi kuin kotioloissa. Useat meistä hakevat siitä aktiivisia, nautinnollisia elämyksiä, jopa luksuksen tunnetta, joillekin lomalla on juuri aikaa tehdä hyvää keholleen, jotkut haluavat oppia jotakin uutta. Mutta kuten Master Chef meille opettaa, puolet arvosanaa on aina hyvä maku!
Uusimman Euromonitor-tutkimuksen mukaan jo 64 %:lle matkailijoista on tärkeää matkustaa kestävästi ja tarkoituksellisesti. On odotettavissa, että kasvava ympäristötietoisuus tulee johtamaan myös ns. luonnonmukaiseen elämäntyyliin ja ruokailutapoihin. Matkailijoille tarjottavaan ruokaan liittyvä vastuullisuus on siis tärkeää. Myös siksi, että ruoan tuotannon, valmistuksen ja kulutuksen osuus kaikista ihmisen kulutuksen ilmastovaikutuksista on suuri, reilu viidennes heti asumisen jälkeen – oli kuluttaja sitten matkailija tai paikallinen asukas. Post-pandemian matkailijat arvostavat yrityksen positiivista vaikututusta paikallisyhteisöön ja etsivät yhä enemmän autenttisuutta. Matkailijoiden toiveiden huomioiminen on tärkeää ruokamatkailuelämyksiä tarjoavien yritysten palveluiden kehittämisessä.
Paikallisuus ruokamatkailussa tarkoittaa etenkin lähiruoan käyttöä paikallisilta toimittajilta, mutta myös mm. paikallista työvoimaa, paikallisia palveluntuottajien käyttöä, paikallisten ruokaperinteiden ja ruokakulttuurin esille tuomista tai paikallisia materiaaleja ja sisustuksessa. Lähiruoka hyödyttää paikallisyhteisöä, se kiinnostaa matkailijoita ja tuo myös mukanaan mielenkiintoisia tarinoita, joilla matkailutuotteesta tehdään erilainen, ainutlaatuinen ja houkuttelevampi.
Nämä kaikki edellä mainitut ovat myös käsitteitä, jotka sisältyivät 12 pohjoismaisen huippukokin allekirjoittamaan New Nordic Food Manifestoon jo vuonna 2004. Sen 10 kohtaa tiivistyvät mm. puhtauteen, eettisyyteen, paikallisiin raaka-aineisiin, joiden erityisyys kumpuaa ilmastostamme, vesistöistämme ja maisemastamme, sesonkien mukaiseen ruokaan, hyvän maun ja terveellisyyden yhdistämiseen sekä pohjoismaisten ruokatuotteiden ja tuottajien tunnetuksi tekemiseen.
Edelleen ajankohtainen New Nordic Cuisine -ajattelu on luonut meille loistavia huippuravintoloita, vakaasti omaan ruokakulttuuriimme nojaavia paikallisia ruokapaikkoja sekä luonut pohjaa uusille kestäville elintarvikeinnovaatioille. Jatketaan siis tätä kestävää kehitystä tukevaa julistusta ravintola- ja ruokaelämyksissä, sillä ruoan avulla kannattaa lisätä ja osoittaa matkailuyrityksen vastuullista toimintaa ja samalla vastata vastuullisen matkailutarjonnan kasvavaan kysyntään.
Koska ruoka on tärkeä osa matkaa ja siihen liittyy valtava määrä erilaisia kestävään kehitykseen liittyviä valintoja, teimme Visit Finlandissa oppaan tukemaan ravintoloita ja ruokaelämyksiä tarjoavia yrityksiä näissä valinnoissa kohti yhä kestävämpää toimintaa! Toivomme, että ruokamatkailutoimijoiden vastuullisuuden eteen tekemien toimenpiteiden kautta olemme hiukan lähempänä Suomen matkailulle asetettua vastuullisuustavoitetta: Suomi on johtava kestävän
matkailun kohdemaa!
"Ja tietysti, lihapullatkin voivat olla vastuullisesti tuotettuja, paikallisia, aitoja ja hyvänmakuisia!"
Tutustu kestävän ruokamatkailun oppaaseen ja lue vinkit ja linkit!