Siirry sisältöön
Blogi 02.12.2022

ATTA – Kestävän seikkailumatkailun yhteisö

Enää ei voi puhua luontomatkailusta ilman, että samalla puhuu kestävyydestä. Olemme kaikki tiedostaneet, että jos meillä ei ole puhdasta ja aitoa luontoa, ei meillä ole kunnollista matkailutuotetta. Pelkkä puhuminen ei tietystikään riitä, vaan pitää olla tekoja ja näyttöä siitä, että oma toiminta on kestävällä pohjalla. Niin luonnon kuin ihmistenkin hyvinvoinnin näkökulmasta.
Kirjoittaja
Virpi Aittokoski

Manager, Outdoor activities & Sports
Sustainable Travel Finland
virpi.aittokoski (at) businessfinland.fi

Näistä teoista on etua Adventure Travel Trade Association eli ATTAn jäsenenä. Kyseessä on maailman suurin seikkailu- ja luontomatkailualan johtavien toimijoiden yhteisö, jossa on noin 30 000 jäsentä ympäri maailman. He ovat matkanjärjestäjiä, oppaita, destinaatioiden edustajia, kouluttajia, varustemyyjiä sekä matkailumediaa, joita kaikkia yhdistää sitoutuminen kestävään matkailuun. Organisaatio on lähtöisin USA:sta, mutta toiminta on täysin globaalia. Visit Finland on ollut ATTAn jäsen jo useamman vuoden ajan.

Hieman erilainen myyntitapahtuma

Vaikka puhumme isosta joukosta, ovat ATTA:n jäsenet kuin yhtä suurta perhettä. Tämä on nähtävissä tapahtumissa, joita järjestetään eri puolilla maailmaa. Viimeisin globaali ja ikään kuin ATTAn päätapahtuma, Adventure Travel World Summit (ATWS), järjestettiin syksyllä 2022 Luganossa, Sveitsissä. Tapahtumiin voivat osallistua vain ATTA:n jäsenet ja tuohon aikaan ainoat jäsenet Suomesta olivat Visit Finland ja Seikkailuapinat Oy. Olimme molemmat paikalla ja todella vakuuttuneita yhteisön voimasta.

Seikkailuapinoiden toimitusjohtaja Heidi Savolainen kiteytti osuvasti juuri oleellisen:
 – Tilaisuudesta oli monille messuille ominainen pönötys poissa ja fiilis oli kaikin puolin rento. Kaikki olivat kiinnostuneita naapuristaan ja yhteisöllisyys oli käsinkosketeltavaa. En ole kokenut vastaavaa missään tapahtumissa kotimaassa tai maailmalla. Pienellä yrityksellä ei ole resursseja osallistua useisiin kansainvälisiin tapahtumiin vuodessa, ja Seikkailuapinoille tämä tuntuu olevan se ykkösvalinta minne mennään jatkossakin.

Heidi Savolainen on aina pyrkinyt verkostoitumaan matkailualan yritysten kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla ja ATTA oli helppo valinta:
 – Jäsenistöön kuuluu kaikki luontomatkailualan kansainväliset kärkinimet ja ATTA tuo mahdollisuuden verkostoitua heidän kanssaan. ATTA myös järjestää mielenkiintoisia koulutuksia. Kestävän matkailun periaatteet ovat kaikkien jäsenten toiminnan kulmakivi, joten yhteisöstä on helppo löytää samanlaiset arvot omaavia yhteistyökumppaneita, toteaa Heidi Savolainen.

Tapahtumissa myyntitapaamisten lisäksi oleellista on kehittäminen, työpajat, benchmarkkaus, luennot, mediatilaisuudet ja tietysti oheisohjelma, kuten paikallisiin luontomatkailukohteisiin tutustuminen. Myynti ei siis tapahdu vain vartin "speed dating" -tapaamisissa, vaan koko tapahtuman ajan keskusteluiden ja yhteisen ajanvieton lomassa.

ATWS:n lisäksi vuosittainen AdventureELEVATE Yhdysvalloissa tuo yhteen Pohjois-Amerikan ostajat ja markkinalla toimivat matkailualan ammattilaiset.

Suomelle potentiaalinen yhteisö

Vaikka ATTA on iso yhteisö, ei se ole Suomessa kovin tunnettu. Potentiaalia kuitenkin olisi. Naapurimaamme Ruotsi ja Norja pitävät ATTAn tapahtumia yksinä päämyyntitapahtumina, joihin osallistuvat. Jäseniä näistä maista on kymmeniä. Suomesta on loppuvuodesta 2022 tullut kaksi jäsentä lisää: Ruka-Kuusamon matkailu ja Visit Oulu. Kehityssuunta on oikea ja Visit Finland kannustaa laajemminkin yrityksiä ja matkailualueita tutustumaan ATTAn toimintaan sekä tulemaan mukaan osaksi tiivistä, toisiaan tukevaa ja kannustavaa kansainvälistä luonto- ja seikkailumatkailun yhteisöä.

Jäsenyys sopii erinomaisesti pienillekin yrityksille, sillä special interest/niche -tyyppiselle tuotetarjonnalle on kysyntää. Kunhan ne vastaavat ATTA:n arvomaailmaa eli vastuullisesti rakennettuja seikkailuja ja elämyksiä. Potentiaalia on ja tiiviin ATTA-yhteistyön myötä Suomen seikkailumatkailu nousisi varmasti seuraavalle tasolle.

Verkostoituminen on antoisinta tapahtumien yhteydessä, mutta jäsenet pitävät jatkuvasti yhteyttä toisiinsa ammattilaisille suunnatulla MemberHUB-sivustolla. Se on paikka, jossa voi jakaa tietoa omasta alueestaan ja tuotteistaan, kestävän kehityksen toimista ja tavoitteista sekä itse inspiroitua ja innostua muiden uutisista. Kuluttajille suunnatulla Adventure Travel -sivustolla on Suomi-tason näkyvyys vielä hyvin vähäistä. Voitaisiinko tätä lähteä korjaamaan yhdessä suomalaisten ATTA-jäsenten kanssa?

Seuraava AdventureELEVATE järjestetään Mainessa, Yhdysvalloissa toukokuussa 2023 ja ATWS Hokkaidossa, Japanissa syyskuussa 2023. Visit Finland on näissä paikalla – oletko sinä?

Day of Adventure, ATWS 2022 Lugano, Sveitsi

ATTAn tarjonta
Jäsenyydet (Community, Professional, Business)