Siirry sisältöön
Tiedote 15.11.2023

Suomeen odotetaan ennätysmäärä ulkomaisia talvimatkailijoita

Kuva: Juho Kuva

Vaikka ulkomainen matkailu Suomeen ei ole koko vuoden tasolla vielä noussut koronakuopasta, tuleva matkailutalvi Suomessa näyttää valoisalta, ja odotettavissa on ennätysmäärä ulkomaisia vierailijoita. Lentovaraukset Suomeen erityisesti Euroopasta ja Yhdysvalloista marras-helmikuulle ovat vahvassa kasvussa.

Lappi on Suomen talvimatkailun ykköskohde: viime talvena, joulu-helmikuussa, 62 % (1,1 miljoonaa) ulkomaisista yöpymisistä rekisteröitiin Lapin ja Kuusamon alueella. Pääkaupunkiseudulle suuntautui 24 % talven yöpymisistä, rannikko-saariston ja Järvi-Suomen alueille 7 % kullekin.

– Lapin saavutettavuus on parantunut tänä vuonna entisestään, kun yhä useampi eurooppalainen lentoyhtiö on ottanut Lapin kohteita mukaan talvikuukausien reittilentotarjontaansa. Tämä näkyy selvästi myös Lapin matkojen vahvassa kasvussa niin viime vuoteen kuin myös pandemiaa edeltävään talveen verrattuna, kertoo Visit Finlandin asiantuntija Sini Markoff.

Suomi on tyypillisesti profiloitunut nimenomaan ulkomaisten matkailijoiden talvimatkailukohteeksi suhteessa muihin Pohjoismaihin, joissa kesä on vahvempi sesonki. Suomessa talvikausi painottuu kesää voimakkaammin ulkomaiseen kysyntään ja tasoittaa matkailun sesonkiluonteisuutta. Muut Pohjoismaat, jotka matkakohteena kilpailevat samantyyppisistä luonnonihmeitä ja kestäviä valintoja arvostavista asiakkaista kuin Suomi, kurovat etumatkaa umpeen nyt myös talvimatkailussa.

– Lapin talvimatkailun eteen on tehty töitä vuosikymmeniä ja tulokset puhuvat puolestaan. Myös Lapin kesän tunnettuutta halutaan parantaa ja lumettoman ajan matkustajamääriä sekä yöpymisiä kasvattaa. Ympärivuotisuuden kehittäminen on olennainen osa matkailutoimialan kestävää kasvua, Markoff jatkaa.

Lapin suosio kirittää myös muuta matkailua

Suomen Lapin talvimatkailun suosion vahva kasvu näyttäisi heijastuvan myös naapurimaidemme, Norjan ja Ruotsin, talvimatkojen kasvuun. Norjan Tromssan varausmäärät lähenevät jo Rovaniemen lukuja ja ylittävät selvästi pandemiaa edeltävän vuoden lukemat. Muiden Ruotsin ja Norjan pohjoisen kohteiden varausmäärät jäävät vielä vähäisiksi verrattuna Suomeen, mutta kasvua on myös niihin nähtävissä.

– Ulkomaisten verkkohakujen perusteella Suomen erikoisuuksia muihin Pohjoismaihin verrattuna ovat saunat, joulupukki ja lasiset erikoismajoitukset Myös luonnonihmeet, kuten revontulet, houkuttelevat matkailijoita Suomeen ja muihinkin Pohjoismaihin, Markoff summaa.

Lapin lisäksi talven lentovarausten lisääntyminen näkyy vahvana myös Helsingissä, mihin varausten määrä usealta markkinalta ylitti niin ikään jo vuoden 2019 tason. Myös Ouluun suuntautuva ulkomainen matkustus vaikuttaisi talven osalta olevan kasvussa, vaikka varausmäärät ovat pienempiä kuin suosituimpiin Lapin kohteisiin.

Lisätietoja medialle:

Sini Markoff, Insight Specialist
Visit Finland | Business Finland
sini.markoff (at) businessfinland.fi 050 462 2142

Heli Hemgård, Communications Manager
Finland Promotion Services | Business Finland
heli.hemgard (at) businessfinland.fi 040 901 5219

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi