Luontomatkailu on kasvava trendi Espanjassa ja usein Suomi ja muut pohjoismaat mielletään luontomatkailukohteeksi

 

Kilpailukenttä

Kilpailijoitamme Espanjassa ovat muut pohjoismaat (erityisesti Ruotsi, Norja, Islanti ja Grönlanti), Baltian maat, Venäjä ja nk. uudet EU-maat sekä talvella myös Kanada ja Patagonia.

Norja, Ruotsi ja Islanti ovat kovasti olleet näkyvissä lehdissä ja katukuvassa Madridissa ja Barcelonassa. Kyseiset maat ovat myös vahvasti esitelleet tuotettaan maan suurimmilla matkailumessuilla, Fitur:ssa ja se on varmasti omalta osaltaan vahvistanut matkanjärjestäjien ja matkatoimistojen tuotannon myyntiä. Baltia on tullut takaisin ja suurin syy on hintojen palautuminen matalammalle tasolle.

Norjalla on aika yksinkertainen ja ”helppo” tuote eli vuonot, siis Norja jatkaa samoilla vanhoilla argumenteilla. Norjan kohderyhmä on varttuneemmat ikäpolvet, jotka pitävät risteilyistä. He myös yleisesti kohdentavat markkinointia hyvin toimeentulevalle keskiluokalle, jotka ovat tottuneita matkustajia

Ruotsi myy hyvin Tukholmaa, mutta talvella Ruotsin talvituote on edelleen kaukana Suomen talvituotetarjonnasta. Ruotsin kohderyhmä on hyvin samankaltainen kuin Norjalla.

Baltian heikkous on siinä, että se on poukkoillut sekä hintastrategiassaan että palvelutasossaan. Viron kohderyhmä on ns. kulttuurista kiinnostuneet matkailijat, mutta samalla Viro hakee (nykyään hienovaraisemmin kuin ennen) myös ns. perusturisteja, jotka arvostavat edullisia palveluita. Hinta usein ratkaisee perus Free Independent -matkailijan ostopäätöksen.

Tuotteet

Mökkilomailu, automatkailu, ostokset, risteilyt.

Kohderyhmät

Paljon matkustaneet aikuiset nuoret, varttuneempi väestö

Kesällä itsenäisten kiertomatkojen pääkohderyhmänä ovat 25-45-vuotiaat kaupunkilaiset, lähinnä pariskunnat ja ystäväporukat. Bussikiertomatkojen kohderyhmänä ovat 40+ -ikäiset pikkukaupunkilaiset, jotka valitsevat kiertomatkan oman vaatimattoman kielitaitonsa vuoksi. Noin kolmannes kaikista kiertomatkalaisista on liikkeellä opastetulla valmismatkalla kohteesta kohteeseen, johon on tultu lentäen ja joka käsittää useita Pohjolan tai Baltian maita.

Maaseutulomien kohderyhmänä ovat 30-45 vuotiaat parit, ystäväporukat ja lapsiperheet. Kysyntä mökkimajoituksesta on suuri, erityisesti kesällä, mutta tendenssi on leviämässä myös syksyyn ja talvikaudelle.

Sekä aktiviteetteja että special interest -matkoja suosivat erityisesti miehet ja pienet, erikoistuneet ryhmät. Special interestin osalta retkeily- ja seikkailumatkat sekä arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneet ovat suurin potentiaalinen kohderyhmä.

Kaupunkilomat ovat nopeimmin kasvava matkailumuoto Espanjassa. Kaupunkilomilla hakeudutaan kohteisiin, joihin on halvat ja helpot lentoyhteydet.