Visit Finland matkailijatutkimus kesä 2016 : touko-lokakuu

Julkaistu 3.3.2017

Kesällä 2016 ulkomailla asuvat matkailijat tekivät yhteensä 4,1 miljoonaa matkaa Suomeen. Tämä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Matkailijoihin ei lasketa mukaan Suomessa työskenteleviä, vuoden kestäneitä, tai sitä pidempiä matkoja, eikä Helsinki-Vantaan lentokentän vaihtomatkustajia. Tällaisia matkoja tehtiin yhteensä 1,3 miljoonaa.

Venäläiset ovat, heidän matkojensa vähenemisestä huolimatta, yhä selvästi suurin ryhmä. Runsas neljännes Suomessa vierailevista matkailijoista asuu Venäjällä, kun noin joka seitsemäs matkailija asuu Virossa ja joka kymmenes Ruotsissa. Kiinalaiset ovat neljänneksi suurin yksittäinen matkailijaryhmä. Muu Aasia sisältää pääosin Intiassa, Singaporessa, Taiwanissa ja Thaimaassa asuvia matkailijoita.

Ulkomailla asuvat matkailijat kuluttivat kesäkaudella 2016 Suomessa 1,40 miljardia euroa. Rahankäyttö väheni 11 prosenttia vuodesta 2015. Venäläiset käyttivät edelleen eniten, vaikka eroa kiinalaisiin on enää noin 30 miljoonaa euroa. Kiinalaisten rahankäyttö lisääntyi neljänneksen, eli noin 40 miljoonaa euroa vuoden takaisesta. Kulutetusta 1,40 miljardista, 100 miljoonaa oli vaihtomatkustajien kulutusta ja 270 miljoonaa ennakkoon maksettuja majoittumisia, autovuokria, pääsymaksuja yms. palveluita. Matkaliput eivät kuitenkaan sisälly ennakkokuluihin.

Suomessa kesäkaudella 2016 vierailleet ulkomaalaiset käyttivät keskimäärin 65 euroa matkaan liittyviin ennakkokuluihin, kuten majoitukseen tai autonvuokraukseen liittyviin etukäteismaksuihin. Suomessa rahaa käytettiin palveluihin ja tuoteostoihin keskimäärin 247 euroa, joten ennakkokulut mukaan lukien matkailijat käyttivät keskimäärin 313 euroa Suomen-matkallaan.

 

Visit Finland matkailijatutkimus kesä 2016 : touko-lokakuu 
Author: Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy
Publication: Helsinki: Finpro, Visit Finland, 2016
Series: Visit Finland tutkimuksia 7
ISBN 978-951-822-058-2 (verkkojulkaisu)
ISSN 2342-8791 (verkkojulkaisu)

Ladattavat