Venäläismatkailu elpyy hitaasti – talous nousuun vasta ensi vuonna

25.05.2016

Venäläismatkalijoiden paluuta joudutaan odottamaan Kaakkois-Suomessa pitkälle ensi vuoteen. Bofit ennustaa Venäjän talouden kääntyvän nousuun vasta vuonna 2017, jolloin myös matkailussa voi odottaa käännettä parempaan.

Venäläisturistien lisääntymisen voi havaita esimerkiksi Lappeenrannan katukuvassa, mutta talouskriisiä edeltävistä matkailijamääristä ollaan vielä kaukana.

Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen Bofitin mukaan Suomeen tulevat nyt eri matkailjat kuin ennen talouskriisiä.

– Ylempi keskiluokka ja varakkaammat matkustavat edelleen, alemmalla keskiluokalla ei ole niinkään varaa matkustaa, pohtii vanhempi ekonomisti Mikko Mäkinen.

Bofitin mukaan merkkejä paremmasta ovat inflaation hidastuminen ja ruplan vahvistuminen, mutta näkyvä muutos on odotettavissa aikaisintaan ensi vuonna.

Lähde: yle.fi/uutiset