Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 6,0 prosenttia lokakuussa

05.12.2018

Kesäkauden pienen notkahduksen jälkeen ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä kääntyi taas kasvuun lokakuussa 2018. Heille tilastoitiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 390 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,0 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 1,5 prosenttia ja he yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 1,2 miljoonaa kertaa. Kaikkiaan Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin hieman vajaat 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,6 prosenttia enemmän kuin lokakuussa 2017. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Yöpymisten muutos lokakuussa 2018/2017, %

Yöpymisten muutos lokakuussa 2018/2017, %

Venäjä, Ruotsi ja Saksa jatkoivat suurimpina matkailijamaina edelleen lokakuussa

Kolmen kärki vaihtelee kuukausittain järjestystä, mutta erottuu selvästi muista. Venäläiset olivat lokakuussa suurin ulkomaalaisten matkailijoiden ryhmä runsaalla 42 500 yöpymisvuorokaudellaan. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 6,5 prosenttia viime vuodesta. Ruotsalaiset olivat toisena ja heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 37 000 yöpymisvuorokautta. Määrä oli kuitenkin 2,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Saksalaiset olivat kolmannella sijalla lähes 32 000 vuorokaudellaan. Heidän yöpymistensä määrä oli 8,2 prosenttia suurempi kuin lokakuussa 2017. Alla mainitut yhdysvaltalaiset nousivat neljännelle sijalle .

Yhdysvaltalaisten ja italialaisten yöpymiset lisääntyivät eniten lokakuussa

Suomen majoitusliikkeissä tilastoitiin yhdysvaltalaisille matkailijoille lähes 21 000 yöpymisvuorokautta ja italialaisille 8 500 yöpymistä lokakuussa 2018. Yhdysvaltalaisten yöpymiset lisääntyivät peräti 35,3 prosenttia ja italialaisten yöpymiset 20,9 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Yhdysvaltalaisten lisäksi noin 20 000 yöpymiseen ylsivät britit, mannerkiinalaiset ja virolaiset. Mannerkiinalaisten yöpymiset lisääntyivät 10,7 prosenttia ja virolaisten yöpymiset 4,7 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Sen sijaan brittien yöpymiset vähenivät niukasti, 0,9 prosenttia viime vuodesta.

Suurimmat yöpymisten vähennykset tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista tulivat Japanista ja Espanjasta lokakuussa 2018. Molempien yöpymiset vähenivät 10 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Japanilaisille kirjattiin majoitusliikkeissä 16 000 yöpymisvuorokautta, kun espanjalaisten yöpymiset jäivät 7 500 vuorokauteen.

Maakunnittain tarkasteltuna yöpymisten kokonaismäärä lisääntyi lokakuussa eniten Keski-Pohjanmaalla, 16,8 prosenttia. Lapissa yöpymisten kasvu oli 10,5 prosenttia. Päijät-Hämeessä ja Kainuussa yöpymiset lisääntyivät noin 10 prosenttia kummassakin. Sitä vastoin yöpymisten kokonaismäärä väheni Kymenlaaksossa voimakkaasti, 26,7 prosenttia. Ahvenanmaalla yöpymisten vähennys oli 9,6 prosenttia. Koko maan osalta yöpymisten määrä kasvoi kaikkiaan 2,6 prosenttia vuoden 2017 lokakuuhun verrattuna.

Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä kasvoi 1,2 prosenttia tammi-lokakuussa 2018

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin lähes 19 miljoonaa kertaa tammi-lokakuussa 2018. Määrä oli 1,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 13,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille 5,6 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 1,5 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 0,7 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Venäläiset jatkoivat edelleen kärjessä. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä runsaat 680 000 vuorokautta tammi-lokakuussa 2018, mikä oli lähes saman verran kuin vuoden 2017 vastaavana ajanjaksona, lisäystä ainoastaan 0,3 prosenttia. Saksalaiset olivat seuraavana. Saksalaisten yöpymiset säilyivät viime vuoden tasolla, vähennystä vain 0,1 prosenttia ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä kaikkiaan 554 000 yöpymisvuorokautta. Ruotsalaiset olivat edelleen kolmantena 498 000 yöpymisvuorokaudellaan. Määrä oli kuitenkin 6,9 prosenttia vähemmän kuin tammi-lokakuussa 2017. Britit olivat neljäntenä ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 353 000 vuorokautta, mikä oli 2,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Mannerkiinalaiset säilyttivät viidennen sijansa ja heille tilastoitiin lähes 280 000 yöpymisvuorokautta. Määrä oli 4,1 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Yhdysvaltalaiset nousivat ranskalaisten ohi kuudenneksi ja heille tilastoitiin noin 249 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,1 prosenttia enemmän kuin tammi-lokakuussa 2017.

Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista hollantilaisten ja espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät eniten tammi-lokakuussa 2018. Hollantilaisten yöpymisiä tilastoitiin lähes 216 000 vuorokautta, mikä oli 8,9 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Espanjalaisten yöpymisiä kirjattiin hieman vajaat 129 000 vuorokautta. Määrä oli 7,7 prosenttia enemmän kuin tammi-lokakuussa 2017. Suurin vähennys tuli edelleen japanilaisten yöpymisistä. He yöpyivät majoitusliikkeissä vajaat 180 000 kertaa, mikä oli 13,0 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

 

Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus

Tarkempia ja juuri itseäsi kiinnostavia majoitustilastoja löytyy lisää Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelusta.