Ulkomaalaisten matkailijoiden rahankäyttö ja matkat Suomeen kasvoivat 2016

17.03.2017

Ulkomaisten matkailijoiden matkat Suomeen kasvoivat 7,7 miljoonaan vuonna 2016. Finpron Visit Finlandin Matkailijatutkimuksen mukaan ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa kasvoi 5 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Kaikkiaan ulkomaiset matkailijat toivat Suomeen 3,9 miljardia euroa vientiin rinnastettavaa tuloa.

Vuonna 2016 ulkomaisten matkailijoiden tekemien Suomen matkojen määrä kasvoi 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, selviää Visit Finlandin Matkailijatutkimuksesta. Yhteensä päivämatkoja tehtiin 3,1 miljoonaa ja yön yli matkoja 4,6 miljoonaa.

– Erityisesti loppuvuosi 2016 oli Suomen matkailulle hyvä. Jos kehitys erityisesti venäläisten ja aasialaisten matkailussa Suomeen jatkuu, on vuodesta 2017 tulossa suomalaiselle matkailualalle erinomainen vuosi. Maailmanpolitiikka aiheuttaa suurimmat epävarmuudet, sillä suurvaltapolitiikalla on usein välittömät vaikutukset matkailun kehitykseen. Matkailun kysyntä reagoi nopeasti valuuttakurssien muutokseen, kuten nyt taas vahvistunut Venäjän ruplan kurssi osoittaa, sanoo Finpron Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen.

Matkailijatutkimuksen mukaan ulkomailta saapuneet matkailijat käyttivät ostoksiin ja palveluihin 2,5 miljardia euroa, joka on 130 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015. Vientiin rinnastettava matkailutulo oli viime vuonna arviolta 3,9 miljardia euroa, kun huomioidaan ulkomaisten matkailijoiden matkakulut (1,4 miljardia) Suomeen. Matkailun osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 2,5 prosenttia.

Matkailijat käyttivät keskimäärin noin 320 euroa matkaa kohden Suomessa, kun ennakkokulut (ennakkoon maksetut majoitukset, autovuokrat, pääsymaksut yms.) lasketaan mukaan.

Venäläisten matkailijoiden määrä lähti kasvuun loppuvuonna 2016

Suomen matkailun suurin ulkomainen matkailijaryhmä on edelleen venäläiset, joiden tekemien matkojen määrä vuoden 2016 aikana laski 4 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna.

-Venäläismatkailijoiden vuonna 2014 alkanut lasku taittui vuoden 2016 lopussa ja kääntyi nousuun. Sama trendi on jatkunut alkuvuonna ja näkyy myös venäläisille myönnettyjen viisumien lähes kaksinkertaisessa määrässä edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi venäläisten tekemien päivämatkojen määrät kääntyivät nousuun jo viime vuoden aikana, sanoo Virkkunen.

Rahankäytössä venäläisten jälkeen suurimmaksi ryhmäksi ovat nousseet muutaman viime vuoden aikana kiinalaiset. He käyttivät Suomessa viime vuonna 335 miljoonaa euroa, joka on 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Viime vuonna kiinalaisia vieraili Suomessa 356 000, joka on 35 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kiinalaiset käyttivät kaikista kansallisuuksista eniten rahaa matkaa kohden (940 euroa).

Top 10 rahankäyttö asuinmaan mukaan, milj. EUR 

2016 (MEUR) Muutos 2015–2016 (MEUR) Muutos %
1. Venäjä 469 -21,4 -4,4 %
2. Kiina 335 77,3 30,0 %
3. Ruotsi 172 16,2 10,4 %
4. Saksa 151 3,6 2,4 %
5. Viro 126 -22,6 -15,3 %
6. Japani 117 5,0 4,5 %
7. Iso-Britannia 116 24,1 26,3 %
8. Ranska 99 9,6 10,8 %
9. Espanja 84 22,0 35,7 %
10. Yhdysvallat 80 5,8 7,8 %


Top 10 Suomessa 2016 vierailleet matkailijat asuinmaan mukaan

Asuinmaa Matkoja Suomeen v. 2016 Muutos vuoteen 2015 (%) Matkojen muutos
1. Venäjä 2 686 500 – 3,8% -107 400
2. Viro 921 500 – 1,1 % -10 400
3. Ruotsi 860 600 6,0 % 48 400
4. Saksa 404 400 17,2 % 59 200
5. Kiina  356 000 34,9 % 92 000
6. Iso-Britannia 253 200 0,8 % 1 900
7. Japani 231 400 17,9 % 35 000
8. Ranska 176 000 12,9 % 20 000
9. Yhdysvallat 145 200 3,4 % 4 800
10. Espanja 143 800 26,2 % 29 900

 

Top 10 ulkomaisten matkailijoiden rahan käyttö matkaa kohden Suomessa vuonna 2016

  1. Kiina, 940 EUR
  2. Espanja, 582 EUR
  3. Ranska, 560 EUR
  4. Yhdysvallat, 554 EUR
  5. Japani, 507 EUR
  6. Iso-Britannia, 457 EUR
  7. Saksa, 373 EUR
  8. Ruotsi, 200 EUR
  9. Venäjä, 175 EUR
  10. Viro, 136 EUR

Visit Finlandin vuoden 2016 Matkailijatutkimusta varten haastateltiin 19 051 ulkomaista matkailijaa vuoden 2016 aikana Suomen raja-asemilla. Tutkimustulosten satunnaisotoksesta johtuva virhemarginaali prosenttiluvuille koko aineistossa, kun puhutaan kaikista matkustajista, on enintään ±0,7 prosenttiyksikköä. Maakohtaisissa tuloksissa otoskoot vaihtelevat 101 ja 9 046 välillä, jolloin maakohtaiset virhemarginaalit ovat noin ±1,0 – 9,7 prosenttiyksikköä. Matkailijatutkimuksen toteutti TAK Oy.

Lataa tästä Visit Finland matkailijatutkimus 2016

Lisätietoja:
Paavo Virkkunen, johtaja, Visit Finland, Finpro, puh. 040 766 6355 paavo.virkkunen@finpro.fi
Katarina Wakonen, tutkimuspäällikkö, Visit Finland, Finpro, p. 029 46 95681, katarina.wakonen@finpro.fi
Hetta Huittinen, viestintäpäällikkö, Finpro, p. 040 033 9597, hetta.huittinen@finpro.fi

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Ulkomaisten matkailijoiden Suomeen tuoma vientiin rinnastettava matkailutulo oli noin 3,9 miljardia euroa vuonna 2016. Visit Finland on osa Finpro Oy:tä.
www.visitfinland.fi www.visitfinland.com

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Finpro on julkinen toimija ja osa Team Finland verkostoa, ja sen 240 asiantuntijaa toimii 37 toimipisteessä 31 maassa ja 6 aluetoimistossa Suomessa. www.finpro.fi
Finpro – kasvua Suomeen