Miltä merellinen Turku tuntuu moniaistisena kokemuksena?

14.12.2018

”Miltä Merellinen Turku Tuntuu?” -tutkimus vertasi turkulaisten sekä alueen tärkeimpien matkailijaryhmien kokemuksia merellisestä Turusta ja sen saaristosta. Tutkimustulosten pohjalta syntyi Turun merellisen kokemuksen moniaistiset reseptit, jotka kertovat siitä, mitkä kokemukset ovat kohdeyleisölle kaikkein merkityksellisimmät ja minkä aistimusten avulla ne kokijoille muodostuivat.

Miltä merellinen Turku tuntuu – turkulaisten asukkaiden mielestä

Meri tuottaa turkulaisille monipuolisesti positiivisia tunnekokemuksia. Mereen liittyvät sykähdyttävät hetket tallentuvat mieleen moniaistisina kokemuksina. Merkitykselliset kokemukset Turusta ja sen lähisaarista tallentuvat asukkaiden mieliin aistimusmuistoiksi, jotka tutkimus kiteytti viiteen ydinkokemukseen ja niitä kuvaaviin moniaistisiin resepteihin.

Merkittävin merellisyyden kokemus on Ruissalo ja toiseksi olennaisin on kokemus saaristosta. Näiden lisäksi meren kokeminen Turussa tapahtuu kolmessa paikkakontekstissa. Hiekkaranta on seurallinen virkistäytymiskokemus ja kallioranta puolestaan yksityinen rauhoittumiskokemus. Ja sitten on tietysti Aurajokikokemus, joka joen suun tienoilla tarjoaa merellisiä aistimuksia laivoineen ja lokkeineen, mutta sosiaalisessa kaupunkiympäristössä.

 

Miltä merellinen Turku tuntuu – ruotsalaisten, saksalaisten ja kiinalaisten matkailijoiden mielestä

Tutkimukseen osallistuneiden Turun tärkeimpien ulkomaisten matkailijaryhmien – ruotsalaisten, saksalaisten ja kiinalaisten – tunnekokemus merellisestä Turusta oli eniten rentouttava ja rauhallinen/tyyni. Ideaaliin nähden energisyyttä saisi kaikille ryhmille löytyä Turusta enemmän. Itsenäisesti Turussa matkaavilla saksalaisilla ja ruotsalaisilla merellisiä kokemuksia Turusta oli enemmän, kuin pitkälti ryhmissä matkustavilla kiinalaisilla.

Ruotsalaisille ja saksalaisille Turku on merellisimmillään joen rannalla ja satamassa. Ruotsalaisilla korostuu muita enemmän Naantali ja muumimaailma olennaisena merellisyyden kokemisen paikkana. Tärkeimmät merelliset tekijät ruotsalaisille ja saksalaisille Turussa ovat kävelyreitti veden äärellä, rantaravintolat ja satamaterminaali. Näistä kaksi ensimmäistä ovat heille myös toiseksi ja kolmanneksi tärkeimpiä merellisen kaupunkikokemuksen tekijöitä ylipäätään.

Kiinalaiset tutustuvat Turun merelliseen puoleen satamassa ja laivalta käsin. Heille merellisen Turun aistimuksissa korostuvat puhdas raikas ilma ja viileys iholla, jotka lienevät yleisemminkin mielikuvakokemuksia Suomesta.

Matkailijan näkökulmasta Turun merellisessä kaupunkikokemuksessa on monta kehitettävää seikkaa. Näkymä merelle on kaikille matkailijaryhmille tärkein merellisyyden tekijä, jonka suhteen Turku ei yllä ideaaliin. Lyhytkestoisista veneajeluista ovat kiinnostuneita erityisesti saksalaiset ja kiinalaiset.

Matkailijoiden aistimukset merellisestä Turusta paljastavat sen olevan heille varsin tavanomainen kaupunkikokemus. Ne Turun alueen mahdollistamat ainutlaatuiset luonto- ja saaristokokemukset, jotka välittyvät paikallisten moniaistisista kokemuskuvauksista, eivät tavoita matkailijoita. Merellisen Turun parhaat palat ovat vielä salaisia aarteita matkailun näkökulmasta.

 

Tutustu tutkimukseen (ks. ladattavat osio)

***

”Miltä Merellinen Turku Tuntuu?” -tutkimuksen on toteuttanut Turun yliopiston elinkeinotoiminnan yksikkö Aistila. Aistila soveltaa tieteellistä tietoa asiakaskokemusten aistilähtöiseen tutkimukseen ja kehitykseen, yhdistäen siihen kuluttajatutkimuksen ja kaupallisen konseptoinnin.