Kesän 2016 matkailunäkymät Yhdysvaltojen markkinoilla

10.06.2016

Yleiset näkymät Suomeen matkustamisessa

Suomeen saapuvien amerikkalaisturistien määrän uskotaan kasvavan tänä kesänä. Dollari on vieläkin vahva ja Atlantin lentohinnat ovat edullisemmat kuin edellisenä kesänä. Matkanjärjestäjät raportoivat kasvavaa myyntiä  sekä Suomeen että muihin Pohjoismaihin (mm. Tauck Tours, Artisans of Leisure).

Suorien lentoyhteyksien  lisääntyminen on auttanut matkailijamäärien kasvussa. SAS aloitti maaliskuussa suoran lennon Los Angeles-Tukholma ja Miami-Kööpehamina ja Miami-Oslo myöhemmin tänä vuonna.  Norwegian palvelee montaa kohdetta USA:ssa ja lentää myös kerran viikossa Las Vegasista sekä Kööpenhaminaan että Tukholmaan. Finnair on lisännyt Chicagon reitin vuoroja ja lentää Miamista Helsinkiin läpi vuoden. Vuonna 2015 Pohjoismaihin saapui 338 000 amerikkalaistai suorilla lennoilla ja kasvu oli huima +33 %.

USA:n ulkoministeriö antoi koko Eurooppaa koskevan matkustusvaroituksen Brysselin terroristi-iskujen jälkeen. Euroopan matkailutoimistot eivät odota hyvää kesäkautta USA:sta. Tosin Portugali ja Espanja vetävät hyvin. Pohjoismaat tuntuvat myös vetävän erittäin hyvin; Tanska kärjessä +20 % kasvua alkuvuodesta ja Ruotsi +6 %.

Vuosi 2016 on USA:n presidentin vaalivuosi, ja se  perinteisesti vaikuttaa ulkomaanmatkailun hidastumiseen. Olympialaiset Brasiliassa saattavat vetää suuren määrän amerikkalaisia matkailijoita.

Uudet tuotteet
Tauck Tours lisäsi Helsinki tuotantoa.  SITA World Tours tarjoaa Helsinki yhdistelmää joko Baltian, Venäjän tai muiden Pohjoismaiden kera. Samaten Artisans of Leisure on lisännyt tarjontaansa Suomessa. Sekä Tauck että Artisans of Leisure ovat tunnettuja hyvin korkealaatuisista tuotteistaan.

Pidemmän aikavälin trendit

Mitkä ovat merkittävimmät matkailutrendit edustamallasi markkinalla?

Näemme enemmän ’bleisure’ trendiä eli liikematkaan yhdistettävää parin päivän lomaa. Perinteiset aktiviteetit, kiertomatkat, ostokset, historialliset nähtävyydet, pikkukaupungit ja maaseutu, taidegalleriat ja museot, ruoka, erilaiset elämysmatkat. Paikallisten tapaaminen ja kokkikurssit kiehtovat varsinkin Y-sukupolven matkailijaa

Miten suomalaisen elinkeinon tulisi hyödyntää kutakin näistä trendeistä?

Tuotekehityksessä

Olemme markkinoineet yli 20 vuotta baby boomereille, joka on ollut suurin ryhmä Suomeen, samoin
kuin muihin Pohjoismaihin, suuntautuneista matkailijoista.

Fakta on, että milleniaalit/Y-sukupolvi on jo tällä hetkellä USA:ssa suurempi (76 miljoonaa), ja se on kasvussa. He eivät ole kiinnostuneita rantakohteista vaan kaupunkilomista, myös vähemmän tunnetuista kohteista, autenttisista kokemuksista, elämyksistä, aktiivilomista, paikallisesta kulttuurista ja ihmisistä. He ovat kiinnostuneita kestävästä matkailusta ja vihreistä arvoista. Tämä on myös se segmentti amerikkalaisista matkailijoista, joka aikoo matkustaa eniten (Phocuswright). Yli 70 % teki ainakin yhden pitkän lomamatkan viime vuonna. He käyttävät myös melko lailla saman summan rahaa lomaansa kuin baby boomerit. He myös seuraavat matka-arvosteluja netissä ja käyttävät sosiaalista mediaa (90 %)  dokumentoidessaan matkansa. Hyvä esimerkki on #yomads, he syöttävät matkakuvia. Matkapäätökset tehdään nopeasti ja tiedon etsintään käytetään älypuhelinta.

Markkinoinnissa

Moni matkanjärjestäjistamme on kiinnostunut yhteistyöstä. Olen tehnyt useamman operaattorin kanssa webinaareja. Lokakuussa 2016 järjestetään yhteinen skandinaavinen workshop Sofitel hotellissa Los Angelesissa  Lennätämme koko päivän workshoppiin operaattoreita seka Kanadasta etta USA:sta. Sen lisäksi on myös tilaisuus, johon kutsutaan paikallisia Signature ja Virtuoso agentteja.

Myyntikanavayhteistyössä

Näkyvyys sosiaalisessa mediassa on huipputärkeää.  Instagram on loistava kanava visuaalisuutensa vuoksi, varsinkin kun käyttää oikeita  #tageja. Google hakusanojen käytön optimointi ja erilaiset appit.

 

Helena Niskanen
Visit Finland Representative USA