Hipsterilomilla tutustutaan trendikkäisiin kaupunginosiin

08.12.2015

Hipsterilomat nimetään yhdeksi eurooppalaiseksi matkailutrendiksi marraskuussa Lontoon Worl Travel Market –matkailumessuilla julkistetussa trendiraportissa. Hipsterilomalla tutustutaan paikalliseen kulttuuriin vierailemalla kaupunkikeskustojen ulkopuolisilla alueilla, joissa perinteisten historiallisten kohteiden ja museoiden sijaan kartoitetaan kohteen pop-up-ravintoloiden, vegaanikahviloiden, pikkukauppojen ja käsityögallerioiden tarjontaa.

Airbnb ja vastaavat majoituspalvelut ovat olleet etunenässä avaamassa matkailijoille kaupunkikeskustojen ulkopuolisia alueita, joissa ei välttämättä ole lainkaan hotellitarjontaa. Kotimajoituksen lisäksi boutique-hotellit ovat avanneet oviaan näissä paikoissa. Myös budjettihotelleille sekä särmikkäämmille trendihotelleille on kysyntää erikoisuuksia tavoittelevien hipstereiden keskuudessa. Raportti nimeää vuoden 2015 hipsterialueiksi mm. Tukholman Södermalmin ja Tallinnan Kalamajan. Uusia hipsterialueita syntyy sitä mukaa, kun edelliset valtavirtaistuvat.

Like A Local -sivusto (likealocalguide.com) on eräs matkailunähtävyyksien ja matkakohdevinkkien jakamispalvelu, jossa paikalliset ihmiset voivat jakaa perinteisistä poikkeavia nähtävyyksiä eri kaupungeissa. Suomen osalta vinkkejä on toistaiseksi tullut Helsingistä ja Tampereelta. Palvelussa on esillä myös kaupallisia palveluja, esimerkiksi ravintoloita ja opastettuja kierroksia.


Lue lisää: World Travel Market: Global Trends Report 2015

 

8.12.2015